Berliiniläisen pyörätien arkkityyppi

4 kommenttia artikkeliin ”Berliiniläisen pyörätien arkkityyppi”

  1. Itseäni huvitti aluksi juurikin tuo kiveyksen ja/tai laatoituksen käyttö pyöräteillä sekä jalkakäytävillä, mutta asiaa hetken pohdittuani koin valaistuksen: nehän ovat piru vie parempia kuin asfaltti. Kuten Helsingissäkin, Berliinissä availlaan katuja usein kaapelivetojen ynnä muiden takia suhteellisen usein. Asfalttia käytettäessä ongelmaksi muodostuu töiden päätyttyä se, että muutamaa pientä kohtaa ei asfaltoida erikseen, vaan asfaltointia tehdään kerralla useammassa kohteessa. Näin säästetään kustannuksia, kun asfalttimassaa voidaan tuottaa kerralla enemmän ja koneita käyttää yhtäjaksoisesti pidempään.

    Olen muuten elänyt tähän päivään saakka siinä käsityksessä, että myös täällä tulee käyttää pyöräteitä sekä -kaistoja, jos sellainen on olemassa. Luin jostain (oletettavasti siis vanhaa tietoa), että ajoradalla olisi tällöin saanut mennä vain maantiepyörällä, jonka määritelmään kuului mm. 23 mm kumit, droppitanko, lukkopolkimet jne. :).

    Tykkää

    1. Pyörätien käyttövelvollisuus lakkautettiin tosiaan jo 1998 ja siitä lähtien pyöräilijällä on lähtökohtaisesti oikeus ajaa siellä, missä itse parhaaksi katsoo. Se sininen merkki, joka velvoittaa pyörätien/-kaistan käyttöön, koskee myöskin vain kyseistä katuosuutta seuraavaan risteykseen saakka. Toisin sanoen jos risteyksen jälkeen ei näy sinistä merkkiä, saa taas haistattaa pitkät (kehnolle) pyörätielle ja siirtyä ajoradalle.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s